Tietoja minusta
Katimandalan Kati
Kiitos että tulit piipahtamaan sivuillani eli minä olen siis Kati ja asun Ylistarossa (Etelä-Pohjanmaalla). Sydäntäni lähellä on luonto, shamanismi, jooga, henkisyys, kristallit/kivimagia. Olen ollut selvätuntoinen lapsesta saakka ja toiminut pitkään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parissa sekä opettanut mm. joogaa vuodesta 2008 lähtien. Tosin tällä hetkellä (kesä 2023) olen hiljalleen vetäytymässä pois aktiivisemmasta joogan opettamisesta ja keskityn enemmän muihin kursseihin, luoviin projekteihin, tulkintoihin ja Katimandalan verkkokauppaan. Viime talven ja kevään aikana kuvaamani joogatunnit ovat näillä näkymin saatavilla tämän vuoden loppuun saakka.
Katimandala syntyi aikana kun opiskelin Tiibetiläistä lääketiedettä eli Sowa Rigpaa. Opinnoissa tutustuin tähän upeaan vanhaan parantamismentelmään ja aloin tekemään harjoituskonsultointeja sekä hoitoja. Katimandala nimenä tuntui hyvältä, koska mandalan symbolinen tarkoitus on henkinen matka, joka alkaa usein mandalan ulkoreunoilta ja hiljalleen tiivistyy sisimpiin kerroksiin. Tiibetin kielessä Kati tarkoittaa kristallista "näkymätöntä" kanavaa (crystal channel), joka yhdistää meidän sydämen ja mielen.
Minulla oli pieni hoitotila Seinäjoella, omistamani joogakoulun yhteydessä sekä Katimandalan tila Kaitsorissa, Vöyrillä (Marias Hälsonycklarin talossa). Tein hoitoja, tulkintoja sekä pidin myös erilaisia workshoppeja. Kaikki kuitenkin muuttui joogakoulun omistajanvaihdoksen takia sekä koronakeväällä 2020, jolloin jouduin tekemään päätöksiä ja muutoksia tulevaisuuden suhteen. Tilani sulkeutuivat ja hoidot, tulkinnat ym. kurssit jäivät tauolle. Katimandala sai uusia ulottuvuuksia eli avasin oman näköiseni Lifestyle verkkokaupan keväällä 2021, joka on elänyt tässä matkan varrella ja hakenut omaa konseptia. Tällä hetkellä minulla ei ole minkäänlaista fyysistä tilaa kaupalle tai kursseille eli yritykseni toimii täysin kotoa käsin ja tarpeen mukaan vuokraan erillisiä tiloja kursseille sekä tulkintoihin.
Toivottavasti tämä Katimandalan henkinen matka jatkuu edelleen, joten lämpimästi tervetuloa tutustumaan minuun sekä kursseille, tulkintoihin tai ostoksille kauppaani.
<3 Kati Torkko

Tahdotko tilata itsellesi uutiskirjeen Katimandalan kaupan tuoteuutuuksista sekä mun tulevista kursseista! Jätä nimi ja sähköposti ja pääset mukaan mun sähköpostilistalle. Uutiskirje ilmestyy n. kerran kuukaudessa.