Ba Zi tieto

Kiinalainen Astrologia, Ba Zi 

Kyseessä on etätulkinta eli se toteutetaan sovittuna aikana Meet sovelluksen kautta. Saat minulta kutsun kahdenkeskiseen puheluun, jonka välityksellä tapaamme. 

Kiinalainen astrologia

Tässä tulkinnassa kerron sinulle millaisten tähtien alla olet syntynyt Kiinalaisen astrologian mukaan. Tämä tunnetaan myös neljän pilarin astrologiana (BaZi). Astrologiseen karttaan tulee vuosipilari, kk pilari, päiväpilari sekä tuntipilari. Pilarit muodostuvat elementistä (taivaalliset rungot) ja eläimistä (maalliset oksat). Nämä kaikki kertovat omaa tarinaansa sinusta, parisuhteesta, ystävistä, vanhemmista, sisaruksista, lapsista, työstä ym. Näitä pilareita kutsutaan myös kohtalon pilareiksi, koska ne pysyvät muuttumattomana läpi elämän, joskin erilaisia painopisteitä kartalla tulee iän mukana sekä ajanjaksojen vaikutuksista eri vuosina. Kohtalonpilareiden lisäksi katson sen hetkistä 10 vuoden onnenpilaria ja sen vaikutuksia sekä annan lyhyen katsauksen siitä miten kuluva vuosi vaikuttaa sinuun. Etätulkinnan lisäksi saat itsellesi PDF tiedostona oman karttasi pilarit.

Hinta: 100€/60 min.                        Maksutavat: verkkokauppa, mobilepay tai ennakkomaksu tilille 

Tilaus: Tilaa tulkinta täyttämällä syntymätietosi alla olevaan lomakkeeseen ja viestikenttään voit laittaa toiveesi tulkinta-ajasta (tietty päivä, klonaika tmv.) Toimitusaika etätulkinnoille ja konsultoinneille on 5-7 pv riippuen muista töistä. Saat minulta sähköpostia asiaan liittyen sekä lähempänä tulkinta-aikaa kutsun Meet palaveriin. Meet kokoukseen pääset liittymään miltä tahansa laitteelta tai puhelimelta suoraan kutsulinkin kautta, ei vaadi sinulta erikseen mitään sovelluksia.

Kiinalainen Astrologia, 10 vuoden onnenpilarit

Tässä tulkinnassa kerron millaisia vaikutuksia 10 vuoden onnenpilarit tuovat elämääsi. Miten kyseinen jakso ja vuodet  vaikuttavat sinun peruspilareihin. Tuoko vuosi tullessaan muutoksia (törmäyksiä) tai erilaisia liittoja (yhtymät), onko sinulla onnea raha-asioissa tai investoinneissa, missä tulisi olla varovainen jne. Katson 10 vuoden jakson siitä hetkestä milloin teen tulkinnan sinulle. 

Hinta: 100€/60 min.                                             Maksutavat: verkkokauppa, mobilepay tai ennakkomaksu tilille.

Tilaus: Tilaa tulkinta täyttämällä syntymätietosi alla olevaan lomakkeeseen ja viestikenttään voit laittaa toiveesi tulkinta-ajasta (tietty päivä, klonaika tmv.). Jos sinulla ei ole toiveita, niin ehdotan sinulle vastauspostissani aikaa. Toimitusaika etätulkinnoille ja konsultoinneille on 5-7 pv riippuen muista töistä. Saat minulta sähköpostia asiaan liittyen sekä lähempänä tulkinta-aikaa kutsun Meet palaveriin. Meet kokoukseen pääset liittymään miltä tahansa laitteelta tai puhelimelta suoraan kutsulinkin kautta, ei vaadi sinulta erikseen mitään sovelluksia.

Alla olevista kuvista pääset verkkokauppaan maksamaan tulkinnat. Kun olen yhteydessä sinuun sähköpostitse, saat myös mobiletiedot ja tilitiedot ennakkomaksua varten. Voit siis valita itsellesi mieluisan maksutavan. Verkkokaupassa on maksutapoina pankkimaksut ja luottokortit.