UUTUUS! Astronoidan digikuukalenteri vuodelle 2027 on ilmestynyt. Halusin rakentaa astrologisen kuukalenterin, jossa pääset seuraamaan tähtitaivaan liikkeitä helposti ja peilaamaan niitä omaan arkeen sekä katsomaan tärkeitä ajankohtia kosmisten kuvioiden mukaan. Olen haaveillut tästä pitkään eli vuosia ostin astrokalentereita ulkomailta ja aina niistä puuttui jotain olennaista tai kuun liikkuminen oli merkitty esimerkiksi Amerikan tai Australian aikavyöhykkeen mukaan. Koska yhteistyömme Vuodenpyörä 2026 tiimin kanssa ei jatkunut, päätin keskittyä tekemään oman kalenterin ja tämä tahtoi nyt ilmestyä digikalenterin muodossa. Täytyy myöntää että sain tästä kalenterista vielä enemmän itseni näköisen ja punaisena lankana on ollut astrologia. Ajattelenkin tämän olevan "Astrologinen vuodenpyörä 2027".

Tekijä: Kati Torkko (tekstit ja kalenterin design)

KALENTERIN SISÄLTÖ

  • Auringon, kuun ja muiden planeettojen liikkeet vuoden aikana; siirtymät merkistä toiseen sekä perääntymiset 2027.
  • Selkeä viikkoaukeama (yksi viikko yhdellä sivuaukeamalla).
  • Infosivut eri elementeistä, millaisia ovat tuli-, maa-, ilma- ja vesipäivät; yleinen energia, terveys ja kasvimagia.
  • Vuoden jokaisen täyden- ja uudenkuun energiat sekä käytännön vinkkejä.
  • Auringon-ja kuunpimennykset vuonna 2027.
  • Infosivu jokaisesta astrologisesta aurinkomerkistä, mukana merkin terveysastrologiaa.
  • Vuodenpyörän juhlat, yhteensoveltuvat värit, kivet ja kasvit.
  • Bonuksena yksi rituaali/seremonia jokaiseen vuodenpyörän juhlaan.
  • Ajatuksia ja aforismeja.
  • Kalenterikuvien lisenssit on ostettu eri kuvapankeista.
  • Sivuja yhteensä 160.


Pääset ostamaan uuden digikuukalenterin täältä => Astronoidan Digikuukalenteri 2027


Seuraava lähiajan tapahtuma, jossa olen mukana ja pidän luennon! 

La 5.9 Kraatterijärven Valopäivä, Lappajärvi

"Tervetuloa Kraatterijärven Valopäivään! Luvassa on päivä täynnä hyvinvointia, henkisyyttä, inspiraatiota ja merkityksellisiä kohtaamisia upeissa Hotelli Kivitipun järvimaisemissa. Päivän ohjelmassa on monipuolisia luentoja, työpajoja, hoitoja, tulkintoja sekä hyvinvointiin ja henkisyyteen liittyviä myyntipisteitä."

Itse pidän tapahtumassa luennon "Maagiset kuun vaiheet ja seremoniat". Järjestäjät ovat pyytäneet esittelemään uutta kirjaani Astronoidan kasvimagia ja kuusermoniat (e-kirja) sekä sopivasti lauantaina 5.9 ilmestyvää Astronoidan kuukalenteria vuodelle 2027.

Aika: 5.9.2026 klo 10–17, Hotelli Kivitippu Tarkempi osoite: Nykäläntie 137, Lappajärvi

Tapahtumassa minulla on myyntipaikka, jossa on Shamaanittaren maagisia yrttejä, suitsukkeita, loitsukynttilöitä, kiviä ja patsaita. Mukana on valikoitu kokoelma tarot- ja oraakkelikortteja. Palvelut: Astrologia- ja Tarot-tulkitsija, Feng Shui -asiantuntija. 


TULOSSA! Qigong syksy 2026 (syys-joulukuu) Seinäjoella. Päivät => LA 12.9, LA 10.10, LA 14.11, LA 12.12  

Kertaamme kahden viime syksyn qigong-harjoituksia. Lisätiedot sivulta Qigong syksy 2026

Mukaan ovat tervetulleita niin uudet kuin aikaisemmin mukana olleet osallistujat.  


UUTUUS! Kesällä ilmestynyt Astronoidan kasvimagia & kuuseremoniat digiopas/e-kirja. 

Tähän kauniisti kuvitettuun Astronoidan kasvimagia & kuuseremoniat oppaaseen olen yhdistänyt tietoni ja kokemukseni astrologiasta, kasveista, kivistä ja kuun vaiheista. Tämä opas on ajaton eli se ei ole sidoksissa mihinkään tiettyyn vuoteen, vaan saat siitä inspiraatioita ja ideoita ajankohtaiseen hetkeen.

Esittelen tässä e-kirjassa

  • Eri kuunvaiheet ja niiden maagisen energian.
  • Yhdeksään kuunvaiheeseen soveltuvat loitsukynttilät, kasvit ja kivet.
  • Valitsin kirjaan 13 kasvia, jotka esittelen ja kerron niiden maagisista ominaisuuksista.
  • Vuoden astrologiset ajanjaksot (12 ajanjaksoa), infosivut jokaiselle astromerkille
  • Jokaisella astromerkille on oma terveysastrologia osuus ja itsehoito-ja hyvinvointivinkkejä.
  • Ajanjaksoon sopivat rituaalit on koottu astromerkkien yhteyteen.
  • Kaikki vuoden uuden-ja täydenkuun energiat (24 kuuta)
  • Seremoniaesimerkit kuunvaiheisiin.
  • Seremonioissa olen käyttänyt kirjassa esittelemiäni maagisia kasveja sekä myös kivimagiaa.

Tähän kirjaan olen yhdistänyt jo aikaisemmin kirjoittamiani seremonioita Vuodenpyörä 2026 kalenteriin, mutta mukana on myös runsaasti lisätietoa kuunvaiheista, sinisestä kuusta, astrologisista ajanjaksoista ja niihin soveltuvista rituaaleista sekä kirjassa on bonuksena seremonia myös sinisen kuun aikaan.

HUOM! Astronoidan Kuukalenteri digioppaana on ostettavissa myös erikseen. Ajanjakso loppuvuoden 2026 kuukalenterissa on heinä-joulukuu (viikot 27-53). Astronoidan kuukalenteriin olen merkinnyt kuun liikkumisen päivittäin astromerkistä toiseen, uuden-ja täydenkuun vaiheet, merkuriuksen perääntymisjaksot ja loppuvuoden sapatit. Kalenterissa on lisäksi infoa päivien energioista eli millaisia on tuli-, ilma-, vesi- ja maapäivät ja fiiliksiä loppuvuoden uuden-ja täydenkuun energioista. Yhdellä sivuaukeamalla on selkeästi aina yksi viikko. Digikalenterioppaan avulla kykenet helposti seuraamaan kuun liikkumista loppuvuoden aikana.


Liity sähköpostilistalle ja saat tiedon tulevista kursseista, tapahtumista ja verkkokaupan tuotepäivityksistä!