BaZi: Metallirotta 2020

Hyvää kiinalaista uutta vuotta 2020! Tein viimeksi kolme vuotta sitten BaZi päivityksen tulevasta vuodesta, joten aika korjata asia ja tehdä pieni kurkistus tähän rotan vuoteen. Vuoden taivaallinen runko on metallia, jota värimaailmassa symboloi valkoinen tai kultainen väri. Tämän vuoksi vuotta 2020 kutsutaan myös valkoisen rotan tai kultaisen rotan vuodeksi. Kiinalaista uutta vuotta vietetään aina kuukalenterin mukaan ja tänä vuonna se on 25.1.2020. Energiat vaihtuvat kuitenkin jo talvipäivänseisauksen aikaan, jolloin edellisen vuoden energia alkaa heiketä ja tulevan vuoden energia alkaa vaikuttaa vahvemmin. Aurinkokalenterin mukaan katsottuna metallirotan vuosi alkaa tiikerin kuukaudesta eli 04.02.2020.

Metallirotan (GENG ZI 庚子) vuoden elementit ovat yang metalli/yang vesi. Viiden elementtien kierrossa metalli luo vettä ja tässä tapauksessa taivaallinen runko (metalli) tukee maallista oksaa (vettä), joten tämä yhdistelmä edustaa harmonisempaa suhdetta. Tämän perusteella voisi odottaa, että vuosi 2020 on rauhallisempi vuosi....🙊 Esim. viime vuosi 2019 oli maasian vuosi, jossa maa oli veden päällä kontrolloiden sitä, joten tämä kombinaatio oli tuhoavampaa ihmissuhteille. Vuosi 2018 taas oli maakoiran vuosi, jossa oli kaksi vahvaa maata "ystäväelementtiä" toisilleen, joten se vuosi taas loi enemmän harmonisia suhteita.

Katsotaanpa kuitenkin vähän tarkemmin vuoden elementtejä eli vaikka tämän vuoden metalli ja vesi luovat harmonisen suhteen, niiden luonne on kuitenkin voimakas. Veden energia on tänä vuonna voimakas. Vuoden yang metalli (庚 Geng) on kova; kuin miekka, kirves tai muu metallista tehty ase. Sen luonne on tuhoava eli mikä on miekan tai kirveen tehtävä? Niillä tuhotaan ja pilkotaan. Rotassa oleva vesi on myös voimakas ja sitä voidaan ajatella voimakkaan/aggressiivisen meren energiaksi eli myös siinä on melko tuhoava voima, kun se vyöryy päälle. Kumpikin elementti (metalli ja vesi) ovat kylmiä elementtejä eli niistä puuttuu lämpö. Metallielementillä on myös kova ääni eli mieti miltä kuulostaa kun kova metalli hakkaa johonkin. Tämä vuosi voi olla siis melko äänekäs, tavalla tai toisella =D

Henkilö, joka on syntynyt Yang Metallin päivänä on älykäs, itsenäinen, vahva, aggressiivinen ja voimakas. Monesti tämä elementti vaatii pitkän ja vaativan prosessin, jotta siitä tulee todella hyödyllinen. Tämä metalli tuo lujaa tahtoa, se tiivistää yhteen kaiken mitä on opittu ja hoitaa hommat rautaisella otteella. Tämä metalli ei hukkaa aikaa turhiin asioihin tai viivyttelyyn, vaan se on hyvin organisoitu, päättäväinen ja suora. Sitä kuvataan usein sotilaaksi tai armeijan komentajaksi, koska tässä luonteessa on taistelijan asenne, hän tahtoo taistella. Yang Metalli on maaelementin lisäksi yksi jääräpäisimpiä elementtejä, joten hänen päätään ei niin vain käännetä, jos hän on jotakin päättänyt. Hän ei hukkaa aikaa hienoihin detaljeihin tai tunteisiin eikä osoita armoa ihmisille, joista ei välitä => tämä käytös voi luoda vihollisia hyvin nopeasti. Kuvittele tätä elementtiä kuin teroitettua miekkaa, joka voi puolustaa ja pitää sinut pystyssä tai toisaalta se voi vahvalla sivalluksella tuhota sinut.

Yang metallin on myös hyvin mahdoton myöntää epäonnistumista tai virhettä. Tämä metalli lisää vahvaa tunnetta oikeasta ja väärästä; se ei voi hyväksyä epäoikeudenmukaisuutta tai tekopyhää käyttäytymistä. Kovan metallin sisällä on ritarillinen sydän eli jos hän näkee toisten kärsivän vääryyttä, on helpompi nousta barrikadeille kärsineiden osapuolten vuoksi. Tämän vuoden metalli voi nostaa pintaan piilossa olevia vääryyksiä, joten niiden hoitamiseen myös tartutaan voimakkaammin, kovaäänisemmin tai aggressiivisemmin. Tänä vuonna ihmiset voivat ajaa agendaansa väkivaltaisemmin, joka luo konflikteja (vihapuheita, mellakoita, vaatimuksia korjata sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta).

Tänä vuonna Yang Metalli istuu Vesi elementin päällä, jolta puuttuu maan tuki. Tämä tekee tästä pilarista itse asiassa heikon ja epävakaan. Tämä voi tarkoittaa sitä, että aggressiiviselta näyttävä asia tai imago ei olekaan aito, vaan siltä puuttuu vakaa perusta. Mutta tämä metalli kuitenkin voimistuu syksyllä, kun on metallin ajanjakso, joten silloin erilaisista aggressioista voi tulla todellisempia ja rajuja. Kun metallielementiltä puuttuu tänä vuonna maaelementin tuki ja se istuu veden päällä, se voi myös tarkoittaa rakenteiden sortumista (isot rakennukset vajoavat tai sortuvat) tai laivojen uppoamista.

Millainen energia/luonne sitten on vuoden rotalla (子)? Rotta on ensimmäinen kiinalaisen eläinradan merkeistä. Se edustaa talven alkua (talvipäivänseisausta), keskiyön tunteja ja uuden kasvun siemeniä. Koska rotta on numero yksi, hänen pyrkimyksenään on kyky olla ensimmäisenä kaikissa asioissa. Fiksua ja upeaa rottaa kunnioitetaan Aasian kulttuureissa. Japanin perinteessä valkoista (metalli) rottaa pidetään Daikokun; runsauden ja vaurauden jumalan symbolina. Tämän vuoksi rotalla on luontainen kyky olla menestynyt.

Erityisen merkittävä rotan piirteistä on hänen oveluutensa. Taolaiset kansantarinat kertovat kuinka rotta oli härkää nokkelampi ja tuli ensimmäiseksi vuosieläimeksi. Yhden legendan mukaan Jadekeisari kutsui kaikki eläimet juhliinsa ja sanoi, että eläinradan eläinten järjestys päätetään sen mukaan, kuka saapuu ensiksi hänen juhliinsa. Härkä oli työskentelemässä farmilla kun rotta tuli etsimään häntä. Rotta kertoi härälle juhlista, koska hän tahtoi ratsastaa härän selässä päästäkseen perille. Yhdessä he lähtivät matkaan ja härkä taivalsi pitkän matkan vaikeissa olosuhteissa rotta selässään sekä vielä kamppaili päästäkseen uimaan suuren joen yli rotta selässään. Kun härkä ja rotta vihdoin saapuivat perille niin juuri ennen päämäärään pääsyä, rotta hyppäsi alas härän selästä ja saapui näin juhliin ensimmäisenä.

Rotta voi olla hyvin itsepäinen ja kontrolloiva, sekä vaatia asioiden menevän omalla tavallaan oli kyseessä sitten mikä tahansa juttu. Rotat ovat aina tarkkaavaisia, he keräävät paljon informaatiota, jota he voivat käyttää joskus tulevaisuudessa jos on tarvetta. Dynaamisella rotalla on rehellinen ja antelias luonne ja rotat osoittavat suurta huolenpitoa toisten hyvinvointia kohtaan. Rotilla on myös sisäsyntyinen kyky vainuta vaarat. Rottien kanssa on yleisesti helppo tulla toimeen ja he ovat puoleensavetäviä ihmisiä, jotka pitävät saavutuksista ja menestyksestä. Rotat suojelevat ja hemmottelevat niitä joita rakastavat, mutta rottien heikkous on että he voivat olla ylikriittisiä ja salailevia luonteeltaan. He ovat herkkiä toisten tunteille ja ovat kilttejä, mutta koska heidän kommunikointikyvyissä on parantamisen varaa, voivat heidän sanat vaikuttaa monesti karkeilta ja epäystävällisiltä.

Ne, jotka ovat syntyneet rotan vuonna ovat saaneet synnyinlahjanaan rakkauden rahaan ja nokkeluuteen. Rottaihmisten sanotaan ottavan elämän enemmän älyllisenä kuin fyysisenä suorituksena, mutta kuitenkin he nauttivat paljon materiaalisesta hyvästä. Rotta menestyy yleensä kaikessa mihin ryhtyy, sillä elämässä tulee olla haasteita. Jos kriisejä ilmenee, on rotta omassa elementissään. Yleensä rotassa on ihmeellistä vetovoimaa ja hän tahtoo olla mukana asioissa ja aina siellä missä tapahtuu; tämä voikin johtaa hänet mukaan salaseuroihin tai liittymään hienoihin klubeihin. Jos rotta joutuu olemaan liian kauan joutilaana, tehottomana tai hyödyttömänä, alkaa tämä ottaa päähän ja hän jaksaa jauhaa harmin aiheita niin kauan kunnes asiat ovat menneet kohdalleen.

Yleensä suuret suunnitelmat rotta pitää pitkään salassa ja riskien ottamisessa tehdään huolellisia laskelmia ennen kuin ne pannaan toimeksi. Rotta voi joskus kompastua omaan nokkeluuteensa ja joskus se nokkeluus on liika kunnianhimo. Monesti rottaihmisillä on salaisuuksia ja he kirjoittavat päiväkirjaa tai muuta blogia, yleistä on myös taipumus keräillä tavaraa, rotta voi nimittäin omistaa kokoelman nukkeja, postimerkkejä tai mitä tahansa minkä kokee arvokkaaksi ja keräilemisen arvoiseksi. Rahakkaat rotat voivat keräillä autoja! Tämä keräilytaipumuksen vuoksi rotta voi kuluttaa paljon rahaa kokoelmiinsa vaikka onkin muuten tosi tarkka mihin rahansa laittaa ja tykkää säästämisestä.

Tästä vuodesta puuttuu tulielementti ja tämä on se elementti joka auttaisi viemään vahvalta veden energialta voimia, joten tänä vuonna voimme odottaa näkevämme myös näiden elementtien onnettomuuksia, kuten meri- ja lento-onnettomuuksia. Merionnettomuuksiin luetaan esim. tulvat, tsunamit ja rankkasateet. Koska vuodesta puuttuu tuli elementti + metalli ja vesi kumpikin heikentävät maaelementtiä, voi esiintyä myös maanvyöryjä, kaivosonnettomuuksia, lumivyöryjä ja maanjäristyksiä.

Rotan vuodessa on terveyspuolella metallin ja veden kombinaatio: metallielementti symboloi hengityselimiä, keuhkoja ja ihoa => keuhkoihin liittyvät infektiot ja tulehdukset ja vesielementtiä edustaa munuaiset, virtsatiet ja seksielimet. Suuri määrä vettä tänä vuonna voi aiheuttaa ongelmia näissä asioissa. Koska myös sekä tuli että maa elementti puuttuvat, voi ruoansulatus ja immuniteetti heikentyä tai sellaiset terveysasiat nousta pintaan, jotka liittyvät sydämeen, verenkiertoon ja yleiseen vitaliteettiin.

Eläinten keskinäisissä suhteissa rotta törmää hevoseen (vesi vastaan tuli), joten hevosen vuonna syntyneet tai henkilöt, joiden kartalta löytyy hevosen pilareita (kuukausi, päivä, tunti) tulevat kokemaan tänä vuonna paineita tai haasteita. Myös rotan vuonna syntyneiden tulisi olla varovaisia, koska rotan merkissä on vuoden johtaja (Grand Duke) ja toinen rotta "loukkaa" vuoden johtajaa eli tässä vuodessa vaikuttavaa energiaa. Asiakkaille yleensä sanon, että jos heidän kartassa on vuoden eläin (missä tahansa pilarissa), niin sillä elämänalueella on tiedossa inventaarion vuosi.

Ja kääk...🙈🙈 minulla on se hevonen päiväpilarissa. Katsotaan siis kuinka tämän naisen käy tänä vuonna. Loppuvuonna olen jälleen viisaampi

🙏Kati🙏