Astrojooga & Kalat

Katin astrojoogasarja maaliskuussa eli silloin vietettiin kalojen kuukausi. Aurinko on kalojen merkissä 18.02 - 20.3.2023 välisen ajan (tarkat päivät voivat hieman vaihdella vuosittain). Kalat on astrotaivaan yksi vesimerkeistä, muut vesimerkit ovat rapu ja skorpioni. Kaikille vesimerkeille on ominaista empaattisuus, romanttisuus, taiteellisuus ja herkkyys. Veden elementti on myös parantavaa ja puhdistavaa. Kaloilla herkkyys ja tunteet kanavoituvat helposti taiteeseen ja he ovat usein kiinnostuneita luovan itseilmaisun monista eri muodoista, kuten tanssi, musiikki, runot, kirjoittaminen, näytteleminen sekä teatterissa että elokuvissa. Kaloja symboloi kaksi toisiinsa yhdistettyä kalaa, jotka uivat vastakkaisiin suuntiin, mutta jotka on yhdistetty toisiinsa nauhalla; tämä nauha pitää ne yhteydessä koko elämän ajan. Toinen kala suuntaa maailmankaikkeuden reunalle, kun taas toinen merien syvyyksiin. Yksi kala edustaa sielua, toinen persoonallisuutta tai muotoa. Kalojen psyykkinen herkkyys tulee esiin myös energeettisenä työskentelynä, kuten energiaparantaminen ja näkijän lahjat. 

Maaliskuusta eteenpäin astrojoogasarja jatkui kevennetysti eli tarjolla on yksi astrojoogatunti (hathajoogaa) per kk. Vaikka Kalojen ajanjakso on ohitse, voit ostaa harjoituksen ja tehdä sen itsellesi sopivampaan aikaan, kun koet tarvetta hoitaa kyseisiä kehon terveysasioita.

Astrojooga & Kalat 

Astrojooga & Kalat, rento hathajooga. Jos pidät rennosta joogasta ja rauhallisesta ohjauksesta, niin tämä tunti sopii silloin sinulle. Kalojen astrojoogassa keskitymme jalkoihin ja varpaisiin, elvytämme kolmea tärkeää rauhasta sekä teemme ohjatun itsehieronnan koko kehoon. Joogatunnin kesto on 90 min. 

  • Joogatunnin hinta 13€ ja pääset ostamaan sen täältä            

Osallistuminen

Pääset osallistumaan joogaharjoituksiin ostamalla ne verkkokaupasta tai maksamalla ne ePassilla. Voit myös ilmoittautua mukaan suoraan sähköpostilla ja saat minulta maksutiedot, jolloin harjoitukset voi maksaa suoraan tilille. Maksun jälkeen saat minulta henkilökohtaisen sisäänpääsyn. Aktivointi-ilmoitus tulee sähköpostiin eli muista tarkistaa että kirjoitat sähköpostisi kaupan tilauskenttään oikein, jos maksat sitä kautta.

Maksutavat

Verkkokauppa: Verkkokaupasta https://holvi.com/shop/katimandala/ pääset maksamaan kurssit kätevästi. Maksutavat kaupassa  pankkimaksut ja luottokortti. Löydät tämän joogatunnin täältä => Joogatunnit & Kurssit

ePassi: Maksutapana käy myös liikuntaeduista ePassi. Kirjaudu omilla tunnuksilla ePassin järjestelmään, etsi sieltä liikuntapalveluntarjoajista Tmi Kati Torkko ja valikossa on valmiina eri vaihtoehdot (hathajooga). Jos maksat ePassilla, niin ilmoita minulle maksun jälkeen, että tahdot osallistua Kalojen joogatunnille sekä sähköpostiosoitteesi, johon voin laittaa sinulle sisäänpääsyn.

Tilisiirto: laita minulle sähköpostia että tahdot osallistua tälle joogatunnille ja saat tilitiedot, jolloin voit maksaa sen suoraan tilille.

Lisätiedustelut ja ilmoitukset => kati.torkko@gmail.com

Peruutusehdot: Jos olet jo saanut henkilökohtaisen pääsyn harjoituksiin, ei ostetulla palvelulla ole palautus/vaihto-oikeutta. Huomioithan että sisäänpääsy on henkilökohtainen eli järjestelmään tallentuu se sähköposti, jonka annat minulle.

Mitä välineitä tarvitset?

Tarvikkeet: läppäri tai puhelin + toimiva nettiyhteys. Joogamatto tai muu mukava, lämmin alusta sekä viltti/shaali. Suositellut joogan apuvälineet: 2 kpl joogablokkeja, bolsteri tai muu napakka tyyny sekä joogavyö. Välineiden puuttuminen ei ole este osallistumiselle eli voit osallistua harjoituksiin myös ilman niitä. Joogatuntien aikana voit sytyttää kynttilöitä, suitsuketta ja laittaa jotain miellyttävää musiikkia taustalle, niin pääset kivaan tunnelmaan =D